Valitse sivu

Iikka Lehtinen

Syntynyt Suomessa

1988

 

 

 

Kasvu taiteilijaksi

Taisin olla 12-vuotias kun olin yksin kotona ja seikkailunhaluisena kiipesin isäni kirjahyllylle poimimaan lapsilta kiellettyjä taidekirjoja luettavaksi. Löysin melko suurehkon tumman kirjan nimeltään ”H.R Giger’s Necronomicon.” Jo pelkkä karmiva kansikuva sai minut epäröimään, että kannattaisiko minun edes avata tätä kirjaa, mutta rohkaisin kuitenkin mieleni ja avasin sen. Muistan vielä tänäkin päivänä miltä se tuntui. Se tuntui kuin helvetin portti olisi avautunut silmieni edessä. Jotain muuttui sisälläni. En pystynyt käsittämään kuvia joita näin. Todellisuudentajuni hämärtyi kirjaa selattaessa, enkä enään ymmärtänyt mikä oli totta ja mikä ei. Kun tämä derealisaation tila siirtyi sivuun, tilalle tuli surua ja ahdistusta. Oli vaikea käsittää lapsen mielellä, että miksi joku henkilö tekee tämän tyylisiä kuvia ja ennenkaikkea mistä nämä painajaismaiset ideat hänelle oikein tulivat. Tunsin surua tätä riivattua sielua kohtaan, koska hänen työstämänsä kuvat eivät mielestäni olleet tästä maailmasta. Näin suuren vaikutuksen silloin kyseisen taiteilijan taide minuun teki. Se traumatisoi minua, inspiroi minua ja kasvatti minua ihmisenä. Gigerin taide jätti minuun tällöin ikuisen jäljen joka vaikuttaa minussa edelleen ja tulee varmasti vaikuttamaan hautaan saakka.

Taisin olla 12-vuotias kun olin yksin kotona ja seikkailunhaluisena kiipesin isäni kirjahyllylle poimimaan lapsilta kiellettyjä taidekirjoja luettavaksi. Löysin melko suurehkon tumman kirjan nimeltään ”H.R Giger’s Necronomicon.” Jo pelkkä karmiva kansikuva sai minut epäröimään, että kannattaisiko minun edes avata tätä kirjaa, mutta rohkaisin kuitenkin mieleni ja avasin sen. Muistan vielä tänäkin päivänä miltä se tuntui. Se tuntui kuin helvetin portti olisi avautunut silmieni edessä. Jotain muuttui sisälläni. En pystynyt käsittämään kuvia joita näin. Todellisuudentajuni hämärtyi kirjaa selattaessa, enkä enään ymmärtänyt mikä oli totta ja mikä ei. Kun tämä derealisaation tila siirtyi sivuun, tilalle tuli surua ja ahdistusta. Oli vaikea käsittää lapsen mielellä, että miksi joku henkilö tekee tämän tyylisiä kuvia ja ennenkaikkea mistä nämä painajaismaiset ideat hänelle oikein tulivat. Tunsin surua tätä riivattua sielua kohtaan, koska hänen työstämänsä kuvat eivät mielestäni olleet tästä maailmasta. Näin suuren vaikutuksen silloin kyseisen taiteilijan taide minuun teki. Se traumatisoi minua, inspiroi minua ja kasvatti minua ihmisenä. Gigerin taide jätti minuun tällöin ikuisen jäljen joka vaikuttaa minussa edelleen ja tulee varmasti vaikuttamaan hautaan saakka.

Toinen iso nimi minulle oli Salvador Dali. On vaikea sanoa, että onko Dalin maalaukset vai itse persoona ollut se, joka on tehnyt minuun vaikutuksen lapsena. Pidin joka tapauksessa suunnattomasti tästä hullusta maalarista ja hänen surrealistisista visioistaan jotka värittivät arkeani lapsuudessani. Tulin silloin vakuuttuneeksi siitä, että haluan ryhtyä samanlaiseksi taiteilijaksi.

Myöhemmin kiinnostukseni kiellettyä hedelmää kohtaan heräsi uudestaan. Tällä kertaa hyllystä löytyi Heavy Metal sarjakuvalehtiä, Frank Millerin ”Hard Boiled” ja ”Sin city”, Enki Bilalin ”Nikopol trilogia” sekä Milo Manaran ”Näkymätön tuoksu.” Taiteesta kiehtoutunut esiteini löysi jälleen aarteita joita pystyi lukemaan kesäöisin. Millerin mustavalkoinen tulkinta nihilistisestä Basin citystä oli hyvin erilainen mitä olin tottunut näkemään Aku Ankassa, puhumattakaan Geof Darrowin kuvittamasta äärimmäisen väkivaltaisesta ”Hard Boiled” sarjakuvasta. Olin sopeutunut lapsena tosin jo hieman erikoiseen huumoriin ”Ren & Stimpyn” sekä ”Monty Pythonin” parissa, joten täten ”Hard Boiled” oli melko helppo sulattaa, vaikkakin sen äärimmäinen väkivalta olikin välillä hieman liikaa. Manaran tarinankerronta oli humoristista ja Darrowin tyyliin täynnä yksityiskohtia, kun taas Bilalin taiteessa minua kiehtoi hänen luomansa synkkä tunnelma. Heavy Metal lehdet olivat minulle taas sen ajan sosiaalinen media, jotka tarjosivat paljon pieniä pätkiä monista eri sarjakuva-albumeista sivistäen minua näkemään tätä kulttuuria uusista eri näkökulmista. Ilman näitä lapsuuden sekä teinivuosien hetkiä taiteeni näyttäisi nyt todennäköisesti hyvin erilaiselta.

Lapsuus ja teinivuodet menivät myös vahvasti videopelien parissa. Rakkauteni videopelejä kohtaan on edelleen yhtä vahva kuin silloin ja intohimoisena pelaajana täytyy lisäksi myöntää, että harrastukseni mahdollisesti näkyy taiteellisessa ilmaisussani, mutta epäsuorasti. En sinällään hae inspiraatiota pelimaailmoista, mutta alitajuisesti uskoisin niiden vaikuttaneen taiteeseeni vuosien varrella. Muistan lapsena harjoitelleeni piirtämistä katsoen mallista peliboksien sekä konseptitaidevihkojen kuvia. Tajuntaani laajentavia kokemuksia tämän taidegenren parissa ovat ehdottomasti olleet ainakin Bioshock ja Fallout-sarjat. 

Jos videopelit eivät riittäneet muokkaamaan tyylisuuntaani sarjakuvien ja Gigerin lisäksi, niin sitten 80- ja 90-luvun kauhuelokuvat, scifielokuvat ja fantasiaelokuvat muokkasivat taidepersoonaani vieläkin omaperäisempään suuntaan. Piirustuksissani onkin välillä huomattavissa hieman samanlaista tunnelmaa kuin näissä vanhoissa elokuvissa ja niiden julisteissa.  Vielä mainitsemisen arvoisia tyylisuuntia inspiraatioilleni ovat: cyberpunk taide, steampunk taide ja Post-Apocalyptinen taide sekä bändilevyjen kansitaide.

Nuoruudessa olin pitkään eksyksissä ja vaelsin pimeydessä, kunnes yhtenä päivänä näin valon. Tämä pelotti minua aluksi, koska en ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Lopulta kuitenkin hyväksyin sen osaksi elämääni ja nyt se ohjaa minua eteenpäin. Nyt toivon, että minun kuvani herättäisivät myös sinussa jotain samanlaisia elämyksiä joita itse olen kokenut taiteen parissa. Kadota siis sielusi taiteeseeni kuten minäkin sen kadotin muiden taiteeseen.

Kunnes valo vie meidät kaikki.

 

Vilpittömästi sinun,

Iikka

Living Art

Copyright © 2024 Divi. All Rights Reserved.